maanantai 20. lokakuuta 2014

Lempijuttuja





malli: Sakura
lanka: Isager Strik Merilin, väri 59. 180 grammaa.
puikot: 4,5mm 





Tämä taitaa olla huivien vuosi, sillä tämä kiilaa aiemmin neulomani Titaniumin kanssa lempineuleideni ykkössijalle. Etsin pitkään sopivaa huivimallia tälle ihanan rouhealle langalle, ja etsintä kyllä kannatti. Ohje on selkeä ja vaikka kaavioita (ja silmukoita) on monta, niin missään vaiheessa ei käynyt liian työlääksi.
Lanka laskeutuu todella kauniisti, ei kutita yhtään ja tämä väri on ihanin! Jossain toisen kaavion puolivälissä pohdin että tuleekohan tästä minkään kokoinen, mutta näköjään tuli. Onneksi liian isoja huiveja ei olekaan, pitää olla kääriytysmivaraa.

Hetken jopa harkitsin antavani tämän mummolle lahjaksi, mutta kun se sopii niin kamalan hyvin tuohon tupsuunkin...? Meinaa lähteä tämä itselle neulominen ihan lapasesta. joten pakko siirtyä pikkuhiljaa joululahjaneuleiden pariin.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Pipotus

Säännöllisin väliajoin havahdun siihen, että en muista neuloa itselleni tarpeeksi usein. Niinpä taas ensimmäisenä viileänä aamuna sain todeta, että tässä sitä ollaan ilman pipoa (vaikka onhan niitä tullut muutama joskus neulottua). Totuuden nimissä on sanottava, että neuloin viime talvena itselleni identtisen harmaan pipon, mutta sitä ei kukaan tiedä, että missä tuo kyseinen pipo nyt on. Onneksi olin ollut viime talvena itseäni fiksumpi  ja ostanut langat uuteen pipoon jo ennen kuin edellinen hukkui.
malli: Rikke
lanka: Lang Yarns Novena, keskiharmaa, noin 45 grammaa.
puikot: 3,5mm ja 4,5mm



Itseasiassa olen neulonut eri sävyisistä harmaista näitä Novena Rikkejä jo yhteensä kolme,mutta tämä on täysin perusteltua. Ihana lanka ja ihana ohje, näitä voisi neuloa ainakin kolme lisää!




malli: Helmeilevä
lanka: Eden Cottage Yarns Milburn 4ply, väri Damson, noin 37 grammaa.
puikot: 2,5mm 



Tämän ihanan langan sain syntymäpäivälahjaksi ihanalta hovikuvaajaltani, ja kun Lankakauppa Kerän blogiin tupsahti samalle langalle suunniteltu pipo-ohje niin tämä valikoitui matkaneuleeksi Tallinan matkalle. Simppeli ohje ja ihana lanka, joka on yhtä aikaa silkkisen kiiltävä mutta silti rouhea.

Nyt on sitten pipoja kaksin kappalein, täytynee tehdä kovemmille pakkasille vielä muutama lisää, koska ikinä ei voi tietää minne ehdin nämä jättää talven aikana.

Lopuksi vielä kuva paikasta, jossa on aina ihanaa, aina naurua, aina kahvia ja aina kotoisaa. Paikka, jonne kaipaan niinä lauantaina jolloin olen töiden vankina. Kerän lauantaiset neuletapaamiset ovat henkireikä jo aikas monelle naiselle, enkä ihmettele miksi. Onneksi on Kerä ja sen ihana kauppias, ystäväni Jonna.




lauantai 4. lokakuuta 2014

Voi Lontoo!


malli: Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat (pienin muutoksin)
lanka: Trailing Clouds Self Striping Sock Yarn, väri Mind the Gap, noin 53 grammaa. Resoriin ja kantapäähän Dropsin Fabelia pieni nöttönen.
puikot: 2,25mm


Tämä Lontoon metrokartasta inspiraationsa saanut sukkalanka on vilahdellut blogimaailmassa jo usemapaan kertaan, ainakin Ryyni ja Sanna ovat neuloneet tästä ihanaisia sukkia. Kun ihanainen kollegani tilasi oman vyyhtinsä kesällä, oli minunkin pakko laittaa tilaus vetämään.

Aloitin suurella innolla neulomaan Neulistin ja Vyyhdin junailemaa joulukalenterisukkamallia, mutta  kävi samoin kuin kaikkien muidenkin aloittamieni varpaista varteen neulottavien sukkien kanssa, innostus lopahti uuden tekniikan opettelemiseen. Oli selvää, että tästä kirjavasta langasta on tehtävä perussukat, sillä kaikenlaiset kuviot uppoaisivat värimereen, joten palasin tutun ohjeen pariin. Jämälankaa näissä on vain resorit ja kantapäät, ja silmukoita loin hieman enemmän kuin ohjeessa, mutta muuten nämä on kantapäätä myöten ohjeen mukaiset. Ja istuu kuulkaas hyvin!



Kovasti olen neulonut, mutta valmista on vielä vähän, Työt ja kaikenlaiset opiskelut, niin uudet kuin vanhatkin, vievät aikaa tärkeämmiltä asioilta.

Ainiin ja blogini yksivuotispäiväkin hurahti vauhdila ohi, en olisi vuosi sitten uskonut että teitä eksyisi tänne näin monta niin lyhyessä ajassa. Suuren suuri kiitos jokaiselle kävijälle!