Vihdoinkin!

Siitä hetkestä kun blogin perustaminen ensimmäisen kerran kävi mielessä on nyt varmaankin kaksi vuotta. Saamatonhan en ole, piti vain saada parempi kamera ja suunnitella kaikenmoista, kauheasti on kaikkia hienoja syitä. Mutta pääasia kai, että nyt sen tein!

Olen neulonut epäsäännöllisesti ylä-asteelta asti, mutta aktiivisemmin puikot ovat kulkeneet mukana nyt ehkä kaksi ja puoli vuotta. Villasukista se lähti, ja niitä syntyy edelleen eniten, kuten blogini nimestä voi päätellä. Ne kulkevat kätevästi mukana luennolle ja kahvilaan, ja ovat vaan tosi kivoja! Virkkaaminen ei taida olla ihan mun juttu, isoäidinneliö onnistuu kyllä, mutta kaapissa on jo vuoden päivät odotellut kasa kudetta joka haluaisi tulla virkatuksi. Neulon enemmän pieniä asioita kuin isoja, järkevää syytä tähän ei ole, mutta jostain kumman syystä isommat projektit jäävät muhimaan laittoman pitkäksi ajaksi. Lankaa on muutamankin neulojan tarpeisiin, mutta kun ne on nättejä ja ihania ja laadukkaita ja varmasti oli hyvä tarjous silloin kun ostin (yea right...)! Käsialani on lievästi sanottuna tiukka, joten jos joku neule onnistuu kuvissa näyttämään tasaiselta, niin se johtuu vain siitä, että neulos on suhteellisen jämäkkää. Verenkierto saattaa joissain tapauksissa estyä.

Koska blogini nimi on einiinhienovarainen viittaus yhteen lempielokuvistani, niin tässä vielä yksi lempikohtauksistani, vaikka se ei ehkä tunnelmaltaan sovi ensimmäiseen postaukseen:

Funeral Blues