Joskus sitä vaan onnistuu

Tein joululahjaksi anopilleni kolmiohuivin, ja samantien sain tilauksen neuloa jotakin samantapaista hänen äidilleen. Langaksi valikoitui ihana Malabrigon Arroyo, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Ei vaan millään löytynyt sopivaa mallia: kaikki olivat liian pieniä tai isoja, halusin jotain jossa olisi pitsiä juuri sopivasti, jotta ei tarvitsisi pingottamisesta kauheasti stressata. Löytyi ohuemmalle ja paksummalle langalle sopivia, ja kyllähän nekin ohjeet olisivat olleet tälle langalle sovellettavissa, mutta kun ei vaan iskenyt. Kaikki palaset loksahtivat kuitenkin kohdilleen siinä vaiheessa, kun näin tämän Sannan neuloman ihanan huivin.

Malli: Heidi Alanderin Titanium

Lanka: Malabrigo Arroyo, väri Reflecting Pool. Noin 160 grammaa.

Puikot: 5mm pyöröt (olisi voinut olla isommatki, mutta nämä löytyivät ensimmäisinä)

Tein ainaoikein-osioon muutaman ylimääräisen kerroksen, kun alkoi näyttää siltä, että lankaa oli runsaasti jäljellä, ja halusin huivista sen kokoisen, että siihen voi mummo mukavasti kääriytyä. Olympialaisia katsoessa unohdin laittaa ylös, että montako silmukkaa minulla oli pitsiosion alkaessa, mutta veikkaisin, että noin 250. Pingotin huivin ohjeen mukaan melko voimakkaasti, ja huomasin siinä vaiheessa, että ylimääräiset toistot olisi voinut jättää myös pois, koska tämä on melko reippaan kokoinen. Ilokseni huomasin myös, että minähän olen oppinut pingottamaan, kuka olisi uskonut!

Pakko vielä loppuun todeta, että tämä lanka on niin ihanaa, että sitä neuloessa voisi vaikka tirauttaa pari kyyneltä ihan silkasta ilosta!