perjantai 19. joulukuuta 2014

Klassikkoainesta

malli: Titanium
lanka: Lang Yarns Merino 120 Superwash, 225 grammaa
puikot: 5mm




Jos lähtee neulomaan joululahjahuivia parin viikon varoitusajalla niin itselleen kannattaa tehdä sellainen palvelus, että valitsee tutun ohjeen. Siskoni tilasi itselleen mustan kolmiohuivin, ja päädyin Titaniumiin, koska siinä vaan toimii kaikki. Neuloin ainaoikein-osiota siihen saakka, että puikoilla oli 263 silmukkaa. Tätä Langin merinoa sattui löytämään riittävän monta kerää mustaa lyhyellä varoitusajalla, joten lankavalintaa ei tarvinnut kauaa pohtia. Ihana, pehmeä lanka, joka liukuu puikoilla kuin unelma! 
Nyt jännitän sitä, miten hyvin lanka pitää tämän pingoitetun muotonsa, tuntuu nimittäin sen verran elastiselta, että veikkaan että pingotusväli on lyhyempi kuin rouheammilla langoilla.

Voisin tähän loppuun vielä valittaa mustan langan  neulomisesta näinä pimeyden aikoina ja kahden mäyräkoiran läsnäollessa, mutta en viitsi koska kohta on jo joulu!



7 kommenttia:

  1. Kylläpä siitä tulikin kaunis.
    Itsellä tämä on ollut pitkään to do -listalla, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi. Täällä on apurina myöskin pappamäykky, mutta hää antaa onneksi neulontavermeiden olla rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä kivempi kuin osasin odottaa :)
      Meillä asustaa kaksi karkeakarvaista kaveria, ja vaikka ne eivät olekaan neulomuksista kiinnostuneita, niin varsinkin näistä tummista neuleista huomaa kyllä, että mielellään kuitenkin luovuttavat karvojaan joka paikkaan :D

      Poista
  2. Kyllä se on niin upee huivi, sisko on varmasti ikionnellinen! Myös seinä on kaunis.

    VastaaPoista
  3. No klassikkopa hyvinkin! Ihan mahtava!

    VastaaPoista