tiistai 19. toukokuuta 2015

Lupaus keväästä



malli: Qipican, suunnitelijana Suvi Simola
lanka: Isager Merilin, värit 0 (valkoinen), 59 (keltainen), 16 (sininen) ja 61 (vaaleanpunainen), yhteensä n. 300 grammaa eli kuusi kerää kokoon 44"
puikot: 3,5mm ja 4,0mm


Hiljaista on ollut, välillä elämä vaan puskee edelle. Neulottu on ahkerasti, osa on yhä kesken ja osa on saatu valmiiksi. 

Tämän vuoden ehdoton ykkönen on kuitenkin tässä, nerokkaan Suvi Simolan suunnitelema neulepaita. Minulla oli ilo ja kunnia päästä jälleen testineulomaan Suville, ja pakko sanoa että tässä meni nyt kyllä kaikki nappiin! Isagerin Merilin on lempilankojani, villan ja pellavan sekoite on lämmin mutta ei tukala ja se myös laskeutuu äärettömän kauniisti, nappivalinta paitoihin siis! Aikaisemmin olen tehnyt samasta langasta huivin, jonka jämät upposivat kivasti tähän projektiin.

Ohjeen mukaan paitaan neulotaan myös pieni tasku, mutta jätin sen tällä kertaa pois, tosin mistäpä sitä tietää vaikka lisäisin sen jossain vaiheessa vielä. Mitään rakentavaa kritiikkiä ei ole tästä ohjeesta antaa, silkkaa suitsutusta kun nappiin meni myös kokovalinta. Paita neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas, ei siis saumoja ja palasten tuskallista yhdistelyä! Nerokas ohje ihanalle peruspaidalle, sanonpa vaan, että tälle tulee runsaasti käyttökertoja ympäri vuoden!





6 kommenttia:

  1. Kyllä tuli kiva sinunkin omasta! <3
    Ei voi muuta kuin hehkuttaa ...

    VastaaPoista
  2. Huisin kaunis paita ja aivan ihanat väriyhdistelmät.

    VastaaPoista
  3. Ihan super! Kaunis paita ja hyvin valitut värit! Kai se on tehtävä tämäkin :)

    VastaaPoista
  4. Voi, miten hieno siitä tuli, ja ihan mahtavat värit! Vitsit, että mun tekis mieli tuollaista(kin)... :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat värit ja muutenkin kivannäköinen neule. :)Pitäisi varmaan itsekin kehitellä jonkin sortin raitapaita omista langanjämistä.

    VastaaPoista
  6. Kiva paita on, ja kivat värit, ei ihme jos olet tyytyväinen. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista