torstai 25. joulukuuta 2014

Täydellinen pari



malli:Bones (löytyy Korhosen ja Östermanin Neulekirjasta)
lanka: Katia Olé Socks Arequipa, väri 103, 80 grammaa (koko n.42)
puikot: 2,5mm

Ihan alkuun on pakko sanoa, että Katia ei tee kyllä itselleen minkäälaisia palveluksia rumilla ja elähtäneillä vyötteillä, olisi nimittäin tämäkin kerä saattanut jäädä epäesteettisen ulkonäkönsä vuoksi hyllyyn, Lankakauppa Kerän ihana Jonna antoi yhden kerän onneksi mukaani kun kaipailin joululahjasukkiin lankaa ja sain itse todeta, että tämä lankahan on täydellisen ihanaa! Liukuu puikoilla kuin unelma, on yhtä aikaa sekä pehmeää että kestävän oloista ja tämä harmaa on ihan täydellinen. Määrään kaikki sukkientekijät testaamaan tätä lankaa heti tilaisuuden tullen!

Hehkutus jatkuu kun siirrytään puhumaan tästä ohjeesta. Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirja on muistaakseni ensimmäisiä käsityökirjoja jonka hankin, mutta jostain syystä tämä ohje oli vielä neulomatta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ohje on nerokas, ei tarvita muuta kuin kierrettyä joustinta ja muutama kerros nurjaa väliin. Tein varteen neljä ja jalkapöytään kolme kaaviontoistoa. Tämä sukkapari nousee kyllä yhdeksi kaikkien aikojen suosikeistani, kaikenlaisia pitsi- ja palmikkoviritelmiä olen neulonut, mutta tämä langan ja ohjeen liitto onnistui kyllä yli odotusten!

Ihania joulunpyhiä kaikille!


13 kommenttia:

  1. Höh. Mihin lie kommenttini hävisi. Tulin kehumaan, jotta hienompi tämä siun versio kun siinä kirjassa - harmaa pukee tota mallia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, ihanasti sanottu :)

      Poista
  2. Kauniit sukat.
    Hyvää joulupyhien jatkoa sinne!!

    VastaaPoista
  3. Ihana harmaa, mitä ihanin lanka ja tuo malli on kyllä huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Tämmöiset salaa nerokkaat ohjeet on kyllä parhaita!

      Poista
  4. Kauniit Bonesit, upea harmaa! Pitänee testata tuo lanka, kun kerran niin määräsit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ilman muuta testaat, tykkäät varmasti :)

      Poista
  5. Ihanat sukat! Just kiva malli miesten sukkiin, kun tuntuu, ettei ihan perussileitä 45 koon sukkia jaksa ikinä neuloa. Kuten ei jaksakaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hulluksi tulee jos yrittää neuloa kanoottia pelkällä sileällä, onneksi suurin osa miehistä kestää edes tämän verran yksityiskohtia. Näiden saaja ainakin oli onnellinen :D

      Poista
  6. Bonesit on kyllä kivat, mullakin on ohje jemmassa. Tällaisena harmaana ovat vielä äärettömän tyylikkkäät. Onnistunut projekti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Harmaa kyllä tekee tällekin ohjeelle hyvää, kumma väri kun sopii joka paikkaan.

      Poista
  7. Kauniit sukat ja harmaan sävy juuri täydellinen tuolle ohjeelle! Harvoin löytyy kivoja miehille sopivia ohjeita, tätä voisin itsekin kokeilla. :)

    VastaaPoista